maanantai 8. helmikuuta 2010

Hyytävä Menkijärvi kutsuu

Kun nyt pääsin vauhtiin niin pistän sitten kaikki hommat liikkeelle. Eli kirjoittelen myös armeijan viimeisestä puolesta vuodestani. Puolustusvoimissa olen siis alikersantti Mäkynen, Kauhavan Lento Sotakoulun I/10 saapumiserän alokasryhmänjohtaja. Oma saapumiseräni on siis II/09. Olen käynyt sotilaspoliisialiupseerikoulun eli mahtavan Spol AUKin, josta sain paljon uusia kavereita ja hyviä muistoja mm. Aukin marssilta eli 45km (+7km pitkä allekirjoittaneen suunnistusvirhe matkan aluksi) ryhmätaitokilpailusta ja rankasta kohteensuojausleiristä, jossa nukuin kolmessa yössä yhteensä 6 tuntia.
Johdan nyt siis 12 hengen alokasryhmää. Ryhmäni ei ole komppanian nohevin eli käytökseltään ja toiminnaltaan paras intti kielellä, mutta hyviä tyyppejä tuntuvat kuitenkin olevan. Ei siis mitään valmiita sotasankareita, muttei täysiä raukkojakaan. Tulevan leirin aikana nähdään vasta ensimmäistä kertaa kuka ottaa hommista vastuuta ja kenen kanssa on vaikeampi tulla toimeen.
Huomenna eli maanantaina 8. helmikuuta 2010 lähdemme siis Menkijärvelle Alajärvelle alokkaiden peruskoulutuskauden leirille. Leirille tulevat alokkaat johtajineen sekä kouluttajat eli henkilökunta ja se kestää kokonaiset 10 päivää! Alokkaille koulutetaan taistelijan ja taistelijaparin toiminta ryhmän hyökkäyksessä ja puolustuksessa sekä yksittäisen taistelijan perustaitoja kuten rynnäkkökiväärin, telamiinan, käsikranaatin ja kevyen kertasingon käsittelyä.
Suurin opeteltava asia taitaa kuitenkin käytännössä olla leirillä eläminen. Alokkailla on luultavasti totuteltavaa öisiin kipinävuoroihin, puunhakkaamiseen ja yleensä jatkuvaan ulkona elämiseen. Helmikuu ei ole kaikista lämpimin kuukausi, joten pakkanen on myös kokeneemmille ryhmänjohtajille haaste. Itsellenikin leiri on ensimmäinen pakkasleiri.
Menkijärvi on kuitenkin varsinainen leirintä-alue. Alokkaat pääsevät lämitettyyn konttivessaan posliinipytylle, syövät ruokansa pakista lämmitetyssä sisäruokalassa ja pääsevät saunaan pesulle luultavasti joka ilta. Lisäksi sotilaskoti tuo karkit ja sipsit myyntiin pari kertaa leirin aikana. Kesällä alueella olisi uimaranta varusmiehille saunan vieressä. Kuka tietää vaikka avanto väännettäisiin uimarantaan :s
Kymmenen hyytävää päivää siis edessä. Lumi on kuitenkin luultavasti mukavampi leireilyalusta kuin kesällä Menkijärvellä alustana oleva hiekkahietatomusorapöly.
Kaksi viimeistä päivää käytetään hiihtomarssiin. Hiihdetään kahdessa päivässä 25-30 km moottorikelkan uraa pitkin ja yövytään välillä teltoissa.
Nyt täytyy lähteä miettimään ja pakkaamaan varusteita, 3 tunnin päästä täytyy jo olla kasarmilla. Huomenna tähän aikaan olen luultavasti saunassa tai teltassa lämmittelemässä. Samoin seuraavat 9 päivää.
Aamuja.
TJ152

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti